Näyttely

”Kun laitan tämän huivin päähäni, olen lähdössä joko Yyteriin ottamaan aurinkoa tai Kirjurinluotoon Pori Jazzeille konserttiin. Ei haittaa sataako vai paistaako aurinko, sillä huivi suojaa. Tämä huivi liittyy minulla iloon, hauskuuteen ja paljon myös kesään.”

Huivi on asuste, jota käytän melkein jokaisena päivänä. Minulla on varmaan kymmeniä huiveja. Eri värisiä, erilaisia materiaaleja: silkkiä, samettia, puuvillaa, punaista, kirjavaa ja mustaa - eri käyttötarkoituksiin ja tunnelman luomiseksi.

Tämä huivi liittyy minulla iloon, hauskuuteen ja paljon myös kesään. Kun laitan leopardikuvioisen huivin päähäni, olen lähdössä joko Yyteriin ottamaan aurinkoa tai  Kirjuriin konserttiin Pori Jazzien aikaan. Ei ole väliä, miten hiukset ovat, kun huivi suojaa auringolta ja vesisateelta. Tästä huivista tulee hyvä mieli. Pienillä asioilla voi tuoda iloa.

Huivit kertovat paljon. Ne kertovat usein, minne olen menossa ja mitä minulle tänään kuuluu. On kiva laittaa sellaiset vaatteet päälle, mitkä ovat sopusoinnussa sisäisen olon kanssa. Joskus on hauska laittaa iloinen huivi, ja toisinaan vähän pelkistetympi musta. Minulla on yksi paljon käyttämäni huivi, jonka tyttäreni toi ulkomailta. Siinä on peace-merkkejä ja sydämiä. Minusta on ollut ihanaa, että hän on ajatellut äidin voivan käyttää juuri tuollaista huivia. Meillä on samanlaiset arvot. Rauha ja lähimmäisenrakkaus.

Pukeutumisella viestimme aina jotakin. Kerromme itsestämme ja myös itsellemme.  Suomalainen kulttuuri luo paineita pukeutumiselle, kuten kaikki kulttuurit luovat, kaikkina aikoina. Mikä on muotia, mikä on tapana, mitkä ovat pukeutumisnormit kulttuurissa, työelämässä, minkä ikäinen olet ja mitä sukupuolta edustat. Pukeutuminen liittyy myös perustarpeeseen kuulua joukkoon, sillä tarvitsemme yhdistäviä tekijöitä. Siitä nousee helposti kysymyksiä: kuinka samanlainen tai erilainen voin olla kuin muut?

 

Olen sitä mieltä, että pukeutumistamme määrittää moni asia, vaikka samaan aikaan voimme sanoa, että Suomessa on kohtalaisen vapaa pukeutumiskulttuuri. Samalla kuitenkin mietimme, mitä laitamme päälle, kun lähdemme kavereiden kanssa ulos, töihin tai harrastuksiin. Mietimme siis, mitä odotuksia on, mitä haluamme viestiä tai mitä velvoitteita meillä on? Monia kysymyksiä.

”Huivin on näytettävä hyvältä. Sen täytyy olla sellainen, mistä itse pitää ja mikä on myös kunnioittava uskontoa kohtaan. Jotkut pukeutuvat uskonnollisista syistä, ja toisille se on enemmän tyylistä kiinni. Minulla on tällä hetkellä puuvillahuivi. Se on helppo ja hyvä, koska se pysyy päässä hyvin.”

Hijab eli huivi on kunnioitus yhteiskuntaa kohtaan, uskonnollinen velvollisuus ja myös suoja naiselle. Jotkut pukeutuvat uskonnollisista syistä ja toiset tyylin vuoksi. Itse olen pukeutunut huiviin uskonnollisista syistä. Rukoilen ja paastoan. Aloitin huivin käytön lukioikäisenä. Silloin kun naiset saavat itse päättää käyttävätkö huivia, he osaavat pukea sen hienosti ja rakastavat huivin käyttöä.

Minulla on tällä hetkellä puuvillaa, se on helppo ja hyvä koska se myös pysyy päässä. Sifonki, silkki ja muut ohuet kankaat liikkuvat tosi paljon edestakaisin niin siksi niitä ei voi käyttää. Totta kai kesällä ja talvella on erilaisia materiaaleja. Huivin pitää näyttää hyvältä, sen pitää olla sellainen, mistä itse tykkää ja joka on myös kunnioittava uskontoa kohtaan.

Olen syntynyt 1970 ja olen kotoisin Irakin Bagdadista. Saavuin Suomeen 13.11.2015 perheeni kanssa. Irakissa kävin ammatillisen koulutuksen ja tein töitä toimistossa.

Oleskeluluvan saaminen olisi minulle iso asia, mutta se on todella vaikea saada. Olisin erittäin iloinen ja ylpeä jos saisin sen. Voisin tehdä mitä vaan työtä, vaikka putsata tiet lumesta, jos saisin oleskeluluvan.

 

Minulla ei ole ollut minkäänlaisia haasteita Suomessa, suomalainen yhteiskunta auttaa todella paljon ja yrittää tarjota meille sen minkä voivat. Tärkeintä on turvallisuus ja mielenrauha. Täällä ei ole pommeja, eikä meitä osoiteta aseilla. Täällä on turvallista. Suomessa ihmiset ovat kunnioittaneet huiviani, enkä ole saanut erityisiä reaktioita siihen liittyen.

"Huivi on niin kuin koti. Se on hirveen helppo. Sitä käytetään suojaamaan ilmalta, kylmältä ja lämpimältä. Ja sit se on hirveen kätevä, koska mä puhun paljon niin mä suojaan kurkkuani. Sitä voi käyttää peitteenä matkustaessa ja siitä tulee se koti ajatus. En voisi kuvitella olevani ilman huivia."

 

Huivi on aika henkilökohtainen asia mulle, täytyy tuntee mut aika hyvin, että osaa ostaa lahjaksi huivin. Huivi on niin kuin koti. Se on hirveen helppo. Sitä käytetään suojaamaan ilmalta, kylmältä ja lämpimältä. Ja sit se on hirveen kätevä, koska mä puhun paljon, niin mä suojaan kurkkuani. Sitä voi käyttää peitteenä matkustaessa ja siitä tulee se koti ajatus. En voisi kuvitella olevani ilman huivia. Jos en käytä sitä, mä sidon sen kassiin tai käteen.

Mun huivit ovat aina aitoja materiaaleja, mä käytän kashmiria, villaa, silkkiä ja puuvillaa, koska silloin ne ovat kaikkein monikäyttöisempiä. Siinä on vähän semmosta ekologista taustaa. Sit mulla on tiettyjä ajatuksia niissä huiveissa, se huivi kertoo hienovireisesti, että mistä asiasta on kysymys. Mä oon siis innokas eläintensuojelija ja elefantit ovat lähellä mun sydäntä, johtuen yhdestä paluumatkasta Suomeen Tansaniasta teini-ikäisenä. Se on se mun tulokulma siihen, että mä myös kerron sillä huivilla jotain. Kaikkiin huiveihin liittyy jokin merkitys.

Mä osaan sitoa huivin todella monella tapaa. Osaan sitoa sen venäläisesti, suomalaisesti, mä osaan sitoa sen tietyillä muslimiversioilla ja japanilaisittain, se on hauskaa. Mutta mä en tee sitä, koska mulla on aina se tässä tällai nopeesti. Sit jos se on hirveen hienosti laitettu, niin se ei kestä mun päässä. Mä oon joskus tehnyt niin, että kun olin lähdössä johonkin juhliin, vedin sen oikeen hienosti päähän ja kun katoin itteeni sitten peilistä, niin ei se sitte kuitenkaa sitä mun omaa ydintä ollut. Mä en koe sitä aidoksi itselleni, että mä laitan sen tosi hienosti.

Pidän huivia myös päässä. Jos on oikeen kauhee tuuli, ni sit mä vedän sen oikeen tiukasti, taittelen ja laitan. Oon maalta kotosin ja sehän on työasu kanssa. Sikalaan tai navettaan, et sä hiuksia sikalan hajuisiksi halua. Sama ku lähtee puolukkaan tai mustikkaan, niin siellä on hirvikärpäsiä. Siinä ei ookkaan sitte kauneudella väliä.

Olin matkoilla tässä syksyllä ja nousin kiireellä taksista, ja mun huivi jäi sinne taksiin. Se oli ihan kauheeta, kun mä tajusin, että mä en ollu kattonu mikä taksifirma se oli ja hotellilla kysyin, että onko mitään mahdollisuutta löytää sitä, jos ei muista taksifirman nimeä. Ei ollut. En saanut takaisin. Sillai ne ovat merkityksellisiä ja jos niille sattuu jotain, ei se nyt maailmaa kaada, mut se harmitus on isompi kuin jos kadottaa hanskat tai sitten sen pipon.

“Tunnen olevani oma itseni ilman huivia, ja siksi en sitä käytäkään. Minusta kaikkien naisten tulisi pukeutua kuten he itse haluavat. Huivia voi käyttää monella eri tavalla, aivan kuten meikkiäkin. Itse tunnen oloni kuitenkin kauniimmaksi ilman huivia. Arvostan kaikkia naisia, käyttivät he huivia tai eivät, koska se on heidän oma asiansa.”

Lähdin perheeni kanssa Irakin Bagdadista sodan takia. Asuimme Turkissa viisi vuotta, josta haimme pääsyä Eurooppaan. Saavuin perheeni kanssa Suomeen vuonna 2015. Käytin huivia Irakissa vasta Saddam Husseinin jälkeen. Hallitus ennen ja Saddam Husseinin aikana salli naisille vapauden olla käyttämättä huivia. Nykyinen islamistinen hallitus vaatii naisia käyttämään huivia, muuten heidät kidnapataan.

Liinaharjan vastaanottokeskuksessa käytän huivia, koska muuten saan huonon maineen ja ihmiset puhuvat minusta pahaa. Esimerkiksi kun lähden kaupungille, otan heti autossa huivin pois. En pidä huivia, koska tunnen oloni rauhalliseksi ja rentoutuneeksi ilman sitä. Haluan näyttää itseni kauniilla tavalla ilman huivia.

 

Mielestäni kaikkien naisten tulisi pukeutua kuten itse haluavat, jotta he voisivat esittää itsensä kauniilla tavalla. Naiset käyttävät meikkiä, ja huiviakin voi käyttää monella eri tavalla. Arvostan kaikkia naisia, jotka käyttävät huivia tai eivät käytä, koska se on heidän oma asiansa.

Haluaisin toteuttaa kaikki tyttäreni toiveet, kaikki mitä itse en pystynyt tekemään, haluan tyttärelleni. Koulutus ja kaikki. Haluaisin rentoutua ja elää elämääni, unohtaa menneet tapahtumat ja opiskella suomen kieltä.

 

Koen, että vaikeinta on ollut suomen kieli, mutta muuten olen saanut vain positiivisia kokemuksia Suomessa. Mielestäni suomalaiset ovat hyviä ihmisiä ja ystävällisiä minulle. Koulutusjärjestelmä on hyvä, suomalaisilla on hyvä asenne ja arvot.

”Käytän huivia, koska minulla on sen kanssa mukava tunne. Se tuo turvallisen ja suojaavan olon. Joillekin ihmisille huivin käyttö tulee perheestä ja suvun perinteistä, mutta minulle se on oma valinta.”

Pidän huivista. Se tuo minulle turvallisen ja suojaavan tunteen. Jotkut käyttävät huivia esimerkiksi siksi, että heidän isovanhempansa käyttävät sitä. Itse haluan käyttää sitä, koska mulla on sen kanssa mukava tunne. Se on minun oma valintani. Suomessa ja Euroopan maissa muslimit käyttävät vain huivia ja pitkähihaisia paitoja, mutta Iranissa, Irakissa ja muissa islamistisissa maissa käytetään paljon myös pitkää asua, chadoria. Suomessa ei ole paljon muslimeja ja suomalaiset eivät usein tiedä, kuinka me pukeudumme omassa yhteiskunnassamme. Emme halua aiheuttaa pelkotilanteita tai pelästyttää ketään vaatetuksemme takia. Käytän Suomessa huivia, mutta luulen, että suomalaiset pitävät sitä melko outona asiana. Haluaisin käyttää huivia ihan rauhassa, ja toivoisin etteivät suomalaiset pelkäisi huivia.

 

Olen 38-vuotias, saavuin Suomeen marraskuussa 2015 perheeni kanssa.  Mulla on neljä lasta, yksi poika ja kolme tytärtä. Iranissa kävin koulua vain viisi vuotta, eli ala-asteen. Myöhemmin opiskelin myös valokuvausta ja kuvanmuokkausta. Siitä olen hyvin kiinnostunut ja haluaisin opiskella sitä myös Suomessa ja tehdä töitä sen parissa. Ensin haluaisin opiskella enemmän suomen kieltä. Tällä hetkellä nuorin tyttäreni on päiväkodissa ja muut menevät kouluun. Olen afganistanilainen, mutta asuin Iranissa.

 

Joskus kun olen kulkenut kaupungilla huivin kanssa, joku on tullut sanomaan, että minun pitäisi lähteä Suomesta. Vain koska käytän huivia, erotun muusta väestöstä. Haluaisin sanoa huutelijoille, että minun huivin, hijabin käyttö ei haittaa teidän elämäänne, eikä sen pitäisi loukata teitä. Sitä ei tarvitse pelätä. Islamin uskonnossa sanotaan, että naisen tulisi käyttää hijab-huivia, ja haluan kunnioittaa tätä tapaa.

 

Suomessa on mukavaa ja täällä on paljon mahdollisuuksia lapsille. Täällä on mahdollista saada koulutusta mitä kaikissa muissa maissa ei välttämättä ole. Suomalainen koulutus on erittäin hieno asia, erityisesti lapsille.

“Tää mun vanhin huivi on vuodelta 2005. Muistan, kun oltiin siskon kanssa ihan teinejä vielä, ja äiti antoi meille rahaa talvivaatteisiin. Löysin hienon vaaleanpunaisen takin ja siihen sopivan huivin. Aattelin, että tää maksaa aika paljon, että sit mulla ei oo varaa ostaa pipoo. Mut sit mun oli vaan pakko ostaa se huivin, kun se oli niin hieno.”

Isoin syy huivin käytölle on se, ettei ulkona tule kylmä. Se on myös asuste, se kuuluu mun tyyliin. Käytän huivia kaulassa, mutta saatan pitää myös päässä, jos ulkona sataa ja sateenvarjo on unohtunut. Mutta päässä en pidä sillä tavalla tarkoituksellisesti. Mulla on myös ihan hirveesti huiveja: tosi erilaisia, toiset hiukan paksumpia, mutta villahuiveja mulla ei ole varmaan yhtään, inhoon kun ne kutisee. Kaikkia värejä. Pidän huivia ihan vaan kaulan ympärillä, ja sidon sen siihen vaan jotenkin. Se mikä näyttää mun silmään peilistä hyvältä, niin se!

 

Ekan kerran muistan käyttäneeni kaulahuivia lapsena 90-luvun loppupuolella. Silloin oli vähän sellasia tonttulakin mallisia pitkiä pipoja. Se oli mun eka, se oli maailman coolein asia sillon ala-asteella. Se kierrettiin kaulan ympärille, se oli niin hieno!

 

Mietiskelin meiän äitin kanssa kerran joululahjoja. Se sano, että hänelle voi ostaa vaikka jonkun huivin, koska mulla on niitä niin paljon ja osaan niitä ostaa! Mä aina kuulen meiän äitiltä, et sulla on niin paljon niitä huiveja. Aika usein ihmiset myös sanoo mulle, että älä osta taas huivia. Mut ei niitä voi olla ikinä liikaa, ne on kaikki niin erilaisia ja mä yhdistelen niitä eri asuihin. Raahasin joskus Firenzestä neljä huivia, joku tais silloinkin sanoa, että älä osta enempää. Taisin silloin myös harmitella, miksen ostanut niitä enempää.

 

Mun vanhin huivi on vuodelta 2005. Mä muistan vieläkin, kun kävin sen ostaas. Muistan, kun oltiin sillon ihan teinejä vielä, meiän äiti anto meille rahaa, mulle ja mun pikkusiskolle, että menkää ostaa talvivaatteita. Löysin hienon vaaleanpunaisen takin ja siihen sopivan huivin. Aattelin, että vitsit tää maksaa aika paljon, että sit mulla ei oo varaa ostaa pipoo. Mut sit mun oli vaan pakko ostaa se huivi, kun se oli niin hieno. Ja mulla on se vieläkin.

 

Yksi syy sille, miks aloin varmaan käyttää huiveja enemmän. Mulla meni solisluu poikki pienessä liikenneonnettomuudessa vuonna 2010. Sitten oli pikkujoulut töissä. Musta tuntu, et jotenki sen kantositeen kanssa mikään kaulakoru ei sopinu, ja ostin semmosen hienon koristeellisen kaulahuivin, mikä sopi siihen päälle ja vähän peitti sitä. Sen jälkeen aloin ehkä vähän enemmän käyttää huiveja.

”Olen muslimi, ja meidän Koraanissa sanotaan, että naisen tulisi käyttää hijab-huivia. Koraanissa kuitenkin sanotaan paljon erilaisia käskyjä, mutta se ei pakota mihinkään. Meidän uskonnossa on myös paljon naisia, jotka eivät käytä lainkaan huivia. Sitä ei vaadita.”

Kun olin lapsi, koko perheeni käytti huivia, ja tätä perinnettä haluaisin myös säilyttää. Aikuisena minulla on oikeus olla ilman huivia, mutta haluan käyttää sitä, sillä pidän siitä. Huivin käyttö tulee perheestä ja kulttuurista. Huivi on minulle suoja. Muslimitytöt aloittavat huivin käytön 9-vuoden iässä, samalla kun he alkavat käymään jumalanpalveluksissa.

 

Tulin kaksi vuotta sitten Iranista Suomeen ja minulla on kaksi lasta. Olen käynyt Iranissa lukion. Haluaisin opiskella lisää Suomessa, sairaanhoitajaksi tai kosmetologiksi.

 

Olen muslimi, ja meidän puhekirjassamme eli Koraanissa sanotaan, että naisella tulisi olla huivi päässä. Koraanissa on kuitenkin paljon erilaisia käskyjä, eikä huivinkaan käyttö ole pakollista. Mutta jos haluaa, voi käyttää huivia. Meidän uskonnossa on myös paljon naisia, jotka eivät käytä huivia.

 

Huivin käytössä pätee samat asiat, kuin minkä tahansa muunkin vaatteen pukemisessa. Päätän, millaisen huivin puen sen perusteella, mistä itse pidän. Niitä voi olla erilaisia värejä ja erilaisia tapoja pukea. Minusta huivi on kaunis.

 

Olen asunut Suomessa noin kaksi vuotta, ja olen asunut koko ajan vastaanottokeskuksessa. Sen vuoksi minulla ei ole valitettavasti hirveästi yhteyksiä suomalaiseen kulttuuriin tai tietoa siitä. Haluaisin tietää enemmän suomalaisesta kulttuurista: mitä te tykkäätte tehdä ja millaisia tapoja teillä on. Teillä on esimerkiksi naisilla hyvä vapaus ja tasa-arvo. Afganistanissa naisilla ei ole tasa-arvoa, he eivät ole vapaita. Täällä Suomessa on tasa-arvo.

”Aloitin käyttämään huivia yhdeksän vuotiaana. Suomessa on mukava käyttää huivia, sillä minusta tuntuu, että ihmiset arvostavat minua täällä. Tärkeintä ihmisessä on sydän, se mitä tekee ja ajattelee. Ei se mitä pukee päällensä.”

Islamistisessa kulttuurissa ja uskonnossa huivi on suoja naisille ja suojelee heitä. Uskonnon mukaan naiset ovat turvassa hijab-huivin kanssa. Minulle huivi tuo turvallisuuden tunteen enkä voisi kuvitella olla ilman sitä. Olen käyttänyt sitä yhdeksän vuotiaasta asti. Minusta olisi parempi, että musliminaiset käyttäisivät huivia, mutta vaikka ei käyttäisikään, se ei tee heistä huonompaa muslimia. Tärkeintä on sydämesi, mitä ajattelet ja mitä teet.

Synnyin 1962 Irakin Basrassa, jossa työskentelin maanviljelijänä. Minulla on yhdeksän lasta, viisi tytärtä ja neljä poikaa. Vuonna 1992 muutin aviomieheni, anoppini ja viiden lapseni kanssa Basrasta Necifiin, kun ongelmat Basrassa alkoivat. Kun sota alkoi Irakissa 2003, muutimme pois Necifistä. Halusimme jo silloin lähteä pois Irakista, koska maan hallitus muuttui. Kaikki muut lapsistamme ovat vielä Irakissa paitsi nuorin on kanssamme Suomessa. Lapset eivät halunneet lähteä Irakista ja meidänkin piti lähteä vain siksi, että hallitus uhkaili meitä, sillä mieheni oli heitä vastaan. Lähdimme Irakista pienellä veneellä neljäntoista muun ihmisen kanssa Turkkiin. Meidän piti maksaa 8 000 dollaria, jotta pääsimme matkalle. Turkista matkustimme Suomeen 12 maan läpi 17 päivän aikana.  Välillä kuljimme bussilla, välillä kävellen ja toisinaan jouduimme nukkumaan ulkona. Poikamme oli matkan aikana paljon kipeänä ja jouduin kantamaan häntä. Saavuimme Suomeen syyskuussa 2015.

En ole Suomessa kohdannut negatiivista suhtautumista huiviini, otan huivin pois vain kotona. Minulla ei ole mitään ongelmia käyttää huivia Suomessa ja täällä Porissa. Minusta tuntuu, että ihmiset kunnioittavat minua Suomessa. Suomalaiset ovat hyvin avoimia ja suvaitsevia. Kukaan ei ole kysellyt huivistani täällä ja olen käyttänyt sitä ihan normaalisti. Olen nähnyt vanhoja suomalaisia elokuvia, ja niissä kaikki naiset käyttävät huivia päässä. Uskon, että suomalaiset tietävät tästä tilanteesta ja ymmärtävät. Huivit eivät ole heille uusi asia. Nyt on hyvä mahdollisuus tuoda esille suomalaisten naisten huivin käyttöä vain sadan vuoden takaa.

Olemme yrittäneet pyytää vielä Irakissa asuvia lapsiamme muuttamaan Suomeen. Mieheni sanoi heille, että heidän pitäisi myydä kotinsa ja tulla Eurooppaan. Täällä on parempi olla ja turvallisempaa. En halua joutua takaisin Irakiin, kuinka voisin palata takaisin maahan jossa ei ole ihmisoikeuksia. Siellä ei ole turvallista. Kuinka voisin viedä lapseni takaisin sinne, kun hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia tai tulevaisuutta. Toivon että voisin tuoda kaksi naimatonta tytärtäni Suomeen.

”Minulle huivin käyttö merkitsee turvallisuutta. En ota sitä pois ollenkaan, koska muuten tunnen oloni turvattomaksi. Kun käytän huivia, tunnen olevani muslimi. Se on minulle tärkeää.”

Synnyin 1961 Bagdadissa, Irakissa. Minulle huivin käyttö merkitsee turvaa ja turvallisuutta. En ota sitä pois ollenkaan, koska muuten tunnen oloni turvattomaksi. Kun käytän huivia, tunnen olevani muslimi. Mutta esimerkiksi tyttäreni ei käytä lainkaan huivia. Silti voi olla muslimi. Rakastan tytärtäni paljon.

 

Halusin lähteä Irakista, koska poikani kidnapattiin. Hän oli silloin 14-vuotias. Kun halusin saada hänet takaisin, jouduin maksamaan lunnaita ja minua ammuttiin käteen. Minulla on myös kaksi tytärtä. Toinen myös asuu Helsingissä ja on naimisissa. Toinen tyttäreni asuu Turussa. Aviomieheni asuu Irakin Erbilissä poikamme kanssa. He asuvat Erbilissä, koska se on turvallisempi kuin Bagdad. Mieheni ja poikani eivät päässeet Suomeen, koska rahat eivät riittäneet. Myimme kotimme Bagdadissa ja minä lähdin tyttärien kanssa Suomeen. Matka Irakista Suomeen kesti kuukauden. Kuljimme kävellen, autolla ja muilla kulkuvälineillä. Suomessa haluaisin opiskella enemmän suomen kieltä ja saada suomalaisia ystäviä, koska kommunikaatio on vaikeaa. Haluan vain jäädä Suomeen, tuoda mieheni ja poikani tänne. Ikävöin poikaani paljon.

 

Irak on islamistinen maa. Jos nainen ei käytä hijabia hän ei saa kunnioitusta. Ihmiset saattavat puhua hänestä selän takana. Yksi syy miksi myös päätin lähteä matkalle Suomeen, oli nuorin tyttäreni, joka on hyvin eurooppalainen eikä käytä hijab-huivia. Olin hyvin peloissani hänen puolestaan, että joku Irakin uudesta hallituksesta kidnappaisi hänetkin ja tappaisi hänet. Aikaisemman Saddam Husseinin hallituksen aikaan oli vapaampaa olla käyttämättä huivia. Tämänhetkinen hallitus alkoi lähettää perheelleni kirjeitä, joissa meitä painostettiin tyttäreni elämäntyylin takia.

Turun puukotusten jälkeen, tyttäreni joka asuu Turussa, soitti minulle ja sanoi ettei minun kannattaisi mennä ulos lähipäivinä. Hän sanoi, että tilanne on vaikea naisille jotka käyttävät hijab-huivia, eikä ole turvallista mennä ulos. Pysyin sisällä kolme päivää. Haluaisin kertoa ihmisille jotka ihmettelevät hijab-huivia, että me, muslimit ja naiset jotka käyttävät hijab-huivia, emme automaattisesti kuulu Isisiin tai mihinkään terroristiryhmään. Vaatetuksemme ei yhdistä meitä mihinkään äärijärjestöön. Suomessa toiset ihmisistä on välillä todella vihaisia, he eivät hymyile, eivätkä puhu minulle. Erityisesti nuoret ihmiset. Toiset, vanhemmat ihmiset, ovat olleet todella avoimia. He tervehtivät, hymyilevät ja juttelevat minulle. Suurin osa kohtaamistani ihmisistä ovat kuitenkin olleet avoimia ja mukavia minua kohtaan.

“Tämä on mun juhlahuivi, sain tän ranskalaiselta rouvalta lahjaksi ja se on mun mielestä todella kaunis. Tää on mun kaunein huivi, ja kuvastaa oikeesti mun luonnetta. Luonteeni on aurinkoinen, kesäinen ja iloinen.”

Tämä minun huivini on nätti. Se tuo väriä ja antaa valoa. Se kuvaa mun tunnelmaa sillä hetkellä. Se myös suojaa niskaa ja hartioita, jos tulee jännityssärkyjä ja muuta. Kyllä se sitten oikeasti suojaa ja antaa lämpöä, kun on tarve. Se on ihanan kevyt lisä ja vapaaehtoinen. Suomessa kaikki on vapaaehtoista.

Mulla on yks ihana muisto huiviin liittyen. Isä meni toisen kerran naimisiin aikanaan. Silloin mulle ja mun tulevalle siskopuolelle laitettiin papiljotit päähän ja sit me saatiin aivan uudet huivit sitä varten, että ne papiljotit pysyivät päässä. Me oltiin sit ne papiljotit päässä koko se aamupäivä, työnnettiin nukenvaunuja ja leikittiin äitejä. Samoin sillä mun tulevalla äitipuolella oli myös huivi päässä, oltiin niin hienoja. Iltapäivällä oli häät.

Oon työskennellyt terveydenhoitajana vastaanottokeskuksissa. On ihan selvää, että mulla oli töissä huivi mukana kunnioituksena eri uskontoja kohtaan. Kun menen toisten koteihin, astun kynnyksen yli, niin sen mukaisesti myös pukeudun ja käyttäydyn kun siellä toivotaan. Kun he tulevat terveydenhoitajan huoneeseen, he käyttäytyvät siellä sen mukaan, kun mun toivomus on. Minusta oli ihanaa, kun asukkaat kehuivat mun huiveja. Ei sen tarvinnut olla mikään musta, ruskea tai harmaa, se saatto olla ihan kukallinen ja nätti, ja mulla oli tosi nättejä huiveja. Sitten he saattoi kokeilla mun huivia, ja he antoivat mun kokeilla niiden huiveja. Se oli oikeen semmonen naisten juttu siellä. Mä kunnioitin heitä ja he kunnioitti mua.

Meillä Suomessakin huiveilla on uskonnollinen merkitys. Jos mä menen kirkkoon ja olen katsonut, että mun asuni on liian kevyt, niin mä oon ottanut sitten sen takia huivin mukaan, eli oon kunnioittava meidän omaa kirkkoa kohtaan. Etten mene liian vähäpukeisena. Mutta mä en koe, että se on pakko, vaan se on kirkon kunnioittamista.

Erilaisuus on ihanaa. Se on toisten arvojen kunnioittamista, miten kukin meistä pukeutuu. Sehän on ihan noloa, jos joku huutaa punkkarille jotain. Oikeesti se on hänellekin vain arvo ja valinta, jonka hän on tehnyt. Joku tekee tietoisesti sen arvovalinnan, että suojaa itsensä muiden katseilta. Toiset syntyy siihen valintaan ja toisille ei ole vaihtoehtoja annettu, ja lopulta eivät enää osaa tai pystykään luopumaan. Huivin alla on aivan tavallisia ihmisiä. Naisia.